Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa | Tulostettava versio

2009 HUKKUNEET

16.1.2010

SUOMEN UIMAOPETUS- JA HENGENPELASTUSLIITTI SEKÄ VIISAASTI VESILLÄ -KAMPANJA TIEDOTTAA Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton keräämien ennakkotietojen mukaan Suomessa hukkui vuonna 2009 147 suomalaista, mikä on kaksi vähemmän kuin vuonna 2008.

Tämä on toinen vuosi peräkkäin kun ennakkotilastojen mukaan hukkuneita oli vähemmän kuin 150. Hukkuneista 127 oli miehiä ja 20 naisia.


Huomioita hukkumistavoista
Merkittävää 2009 tilastoissa on uidessa hukkuneiden suuri määrä – 36 henkilöä, vuoden 2008 17 henkilöön verrattuna. Säännöllisin väliajoin tehtyjen tutkimusten mukaan suomalaisten uimataito ei kuitenkaan ole huonontunut, mutta lämmin kesä heikentänee ihmisten arviointikykyä omista taidoista ja kyvyistä.

Lämmin kesä näkyy hukkuneiden määrässä
Kesäkuun ja elokuun välisenä aikana tapahtui 70 kuolemaan johtanutta hukkumisonnettomuutta. Määrä on selkeästi suurempi kuin kesällä 2008. Positiivista on kuitenkin se, että vuonna 2009 kesäkuun ja elokuun välisenä aikana ei tilastoitu yhtään alle 12-vuotiaiden lasten hukkumistapausta.

Jäällä liikkujan vähimmäisvarustus
Yksinään kulkevan ihmisen alla on oltava vähintään viisi senttiä teräsjäätä. Halkeamat heikentävät kantavuutta, vaikka ne eivät ulottuisikaan jään läpi. Jäällä kulkijan vähimmäisvarustukseen kuuluvat kaulalla käyttövalmiina roikkuvat jäänaskalit ja metallipäinen keppi jään kestävyyden koettelemiseen. Mukaan on syytä ottaa kelluttavaksi pakattu selkäreppu, joka on napakasti mahavyöllä kiinnitetty.

Jään pettäessä

  • Säilytä mielesi rauhallisena ja toimi harkiten.
  • Huuda heti apua tai puhalla pilliin.
  • Käänny siihen suuntaan, josta olit tulossa. Jos kuljit hiihtäen, irrota sukset ellet muuten pääse ylös.
  • Riko jäätä edeltäsi niin pitkälle kuin se käsin ja vartalolla särkyy.
  • Kohota itsesi uintipotkulla vaaka-asentoon jäänaskaleita apuna käyttäen ja ponnista jään päälle.
  • Kieri, ryömi ja konttaa kunnes varmasti olet kestävällä jäällä.
  • Hakeudu nopeasti lämpimään.


Lisätietoja Viisaasti vesillä -kampanjasta löytyy verkkosivuilta www.viisaastivesilla.fi , hukkumistilastot osoitteesta www.suh.fi/hukkumistilastot .

Lisätietoja antavat myös
Kampanjan puheenjohtaja, veneilyn ylitarkastaja Kimmo Patrakka, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, gsm 040 867 4384, kimmo.patrakka@trafi.fi (kampanja)

Koulutussuunnittelija Vesa Kälviäinen, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, p. (09) 3436 560, gsm 0400 926768, vesa.kalviainen@suh.fi (kiertueet ja hukkumiset)


Viisaasti vesillä on Liikenteen turvallisuusviraston, Rajavartiolaitoksen, Poliisin, Terveyden edistämisen keskuksen, sisäasiainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton yhteiskampanja. Yhteistyökumppaneita ovat lisäksi Suomen Meripelastusseura, Folkhälsan ja Suomi-veneet Oy.