Uimarannat kuuluvat kuluttajaturvallisuuslainsäädännön piiriin. Kuluttajaturvallisuuslaki 920/2011 (astuu voimaan 1.1.2012) määrää palvelun tarjoajalle huolellisuusvelvoitteen. Palvelun tarjoajan tulee huolehtia siitä, ettei kuluttajapalveluksesta aiheudu vaaraa. Palvelun tarjoajan tulee tuntea palvelukseen liittyvät riskit.
Uimarantojen osalta tämä tarkoittaa, että uimarannan ylläpitäjän tulee tehdä uimarannalle riskinarviointi. Riskinarvioinnin pohjalta ylläpitäjä organisoi ja hoitaa rannan turvallisuusjärjestelyt. Uuden lain myötä uimarannoille tulee laatia myös turvallisuusasiakirja.
Valmis riskinarviointiraportti toimitetaan terveystarkastajalle pyydettäessä.
Apuna riskinarviointiin Teille on rakennettu infopaketti. Klikkaamalla tästä pääset sivulle, josta voit ladata valmista materiaalia.
Yleisinfo riskinarvioinnista kertoo mm. uimarantoja koskevasta lainsäädännöstä ja riskinarvioinnin yleisperiaatteista. Ennakkotietolomake kertoo rannan ylläpitäjälle mitä asioita on hyvä selvittää ja huomioida jo ennen riskinarvioinnin tekoa. Apulomake riskinarvioinnin tekemiseen on työvälineenä riskinarviointikartoituksessa. Raporttipohja on alunperin tarkoitettu SUH:n neuvontapalvelun käyttöön mutta soveltunee yleiseksi malliksi riskinarvioinnin raportoinnista.
Kuluttajavirasto toteutti vuonna 2008 valtakunnallisen uimarantojen valvontaprojektin. Projektin erityiskohteena olivat rannat, joilla voidaan riskinarvioinnin perusteella olettaa tarvittavan rantavalvontaa. Valvontaprojektin aikana löytyi vielä useita valvomattomia rantoja, joilla riskinarviointiperusteisesti tulisi olla valvonta.
Huom! Tuoteturvallisuusvalvonta siirtyi vuoden 2010 alussa Kuluttajavirastolta Turvatekniikan keskukseen (Tukes). Vuoden 2011 alusta on viraston nimi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto. Lisätietoja www.tukes.fi, kohta Kuluttajaturvallisuus.
Rantapelastajakoulutus on aloitettu vuonna 2006. Tämän vuoden kurssitarjonnan näet koulutuskalenteristamme ja rantapelastajan pätevyysvaatimukset taasen täältä.
Järki jäillä talvisäillä ja sen jälkeen Turvallista ja aurinkoista kevättä kaikille!
Lisätietoja riskinarvioinnista ja riskinarvioinnin neuvontapalvelusta antaa Ilpo Johansson ilpo.johansson@suh.fi / 09-343 65 637. Rantapelastajakouluksesta lisätietoja antaa Anne Hiltunen 09-34365636.