Etusivu Koulutus Erityisuinnin koulutus

Erityisuinnin koulutus

Uinti on yksi erityisryhmien suosituimmista liikuntamuodoista.

Suomalainen erityisuinti on SUH:n uimaopetuksen soveltamista uimarin yksilöllinen toimintakyky vedessä huomioiden. Suomalainen erityisuinti on tavoitteellista; uimaopetuksella tähdätään uimataitoon vesitaitojen kautta huomioiden turvallisuus, ilo ja vedestä nauttiminen.

Erityisuinnissa pyritään ryhmäopetukseen sekä integrointiin silloin, kun tämä on mahdollista. Avustaja on mukana uinnissa, kun se katsotaan tarpeelliseksi. Suomalaiselle erityisuinnille ominaista on myös se, että uimaopetuksessa kokeillaan ja käytetään monipuolisesti erilaisia keinoja ja apuvälineitä, jotta tekeminen ja oppiminen vedessä olisi mielekästä. Erityisuinnin tavoitteena on, että jokainen uimari oppisi itselle parhaiten soveltuvan tavan liikkua vedessä ja mahdollisuuksien mukaan eri uintilajeja. Mahdollisuuksien mukaan uimaria ohjataan kohti uintiharrastusta.

SUH tarjoaa seuraavia erityisuinnin koulutuksia:

Monien mahdollisuuksien erityisuinti

Erityisuintiin pääset perehtymään myös kirjan avulla. "Monien mahdollisuuksien erityisuinti" julkaistiin erityisuinnin 30-vuotisen taipaleen juhlavuonna toukokuussa 2014. Kirja perehdyttää lukijan uimaopetuksen soveltamiseen erityistä tukea tarvitsevan uimarin tarpeet huomioiden sekä turvallisen uinnin suunnitteluun ja toteutukseen. Kirjaa hyödynnetään kursseillamme.

Kirjan voit ostaa verkkokaupastamme.


Lisätiedot:
Katri Rannikko
erityisuinnin koulutussuunnittelija
katri.rannikko(at)suh.fi
puh. 050 349 4052





SUH kouluttaa vuosittain yli 3000 henkilöä uimaopettajiksi, uinninvalvojiksi, vauva-ja perheuinninohjaajiksi ja muiksi vesiliikunnan ammattilaisiksi. Ilmoittaudu kurssille!

Koulutuskalenteri

SUH:n Trimmi-kurssilla kertaat allasturvallisuuteen liittyviä asioita kunkin kohteen tarpeet huomioiden. Tilaa kurssi omalle paikkakunnallesi!

Trimmi-kurssit