Hyppää sisältöön

Jäällä

Suomen vesistöjen jäätyminen kasvattaa hyvinä pakkastalvina talviliikunta-aluetta kymmenillä tuhansilla neliökilometreillä. Jää helpottaa liikkumista ja lyhentää kulkutietä monissa osissa maata. Vuosittain Suomessa menehtyy 10-30 ihmistä jäihin vajoamisen seurauksena. Nämä onnettomuudet ovat kuitenkin ehkäistävissä. Turvallisen jäällä liikkumisen edellytys on, että tuntee jään, jäällä liikkumiseen liittyvät riskit ja varustautuu oikein.

Tutustu jääturvallisuuteen katsomalla Jääturvallisuus -webinaari (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Vartiolentolaivueen pintapelastaja, ensihoitaja ja SUH:n kouluttaja Sami Ollila, Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio, Suomen Ladun kylmäekspertti, SUH:n kouluttaja ja hallituksen puheenjohtaja Jukka Rantala sekä SUH:n hengenpelastussektorin koulutussuunnittelija Anne Hiltunen keskustelevat jääturvallisuudesta.

Tutustu jääturvallisuuteen muiden aiheiden avulla

Moottorikelkkailu jäällä

Moottorikelkkaillessa jäällä pitää aina varautua siihen, että jää voi pettää tutussakin paikassa. Alle on koottu muutamia vinkkejä ja ohjeita, miten kelkkailet turvallisesti ja varustaudut oikein. 

Lue lisää