Etusivu Tiedotus Ajankohtaista
9.11.2018

Rajamäen uimahalli valittu vuoden 2018 vesiliikuntapaikaksi

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) on valinnut vuoden 2018 vesiliikuntapaikaksi Nurmijärvellä sijaitsevan Rajamäen uimahallin. Valinnassa painotettiin toiminnan monipuolisuutta, henkilökunnan osaamista ja edistyksellistä viestintää. Tunnustus luovutettiin 9.11.2018.

”Rajamäen uimahalliin valmistui vuonna 2015 laajennus, jonka myötä hallin allaspinta-ala liki kolminkertaistui. Laajennushanke oli kunnalta rohkea ja kävijämäärien perusteella myös erittäin onnistunut investointi Nurmijärven ja lähialueen asukkaiden uimataidon ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Sitoutunut, osaava ja ystävällinen henkilöstö on takeena sille, että hallista löytyy monipuolista ja laadukasta toimintaa kaikenikäisille ja toimintakyvyltään erilaisille vesiliikunnan harrastajille”, perustelee SUH:n toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen valintaa.

”Erityisesti huomio kiinnittyi Rajamäen uimahallin poikkeuksellisen onnistuneeseen viestintään. Nettisivuilta ja sosiaalisen median kanavista löytyy helposti tietoa hallin palveluista ja erilaisista tapahtumista raikkaaseen ulkoasuun puettuna. Myös tältä osin Rajamäkeä voidaan pitää eräänlaisena uimahallikentän edelläkävijänä.”

”Etenkin kun päivät pimenevät ja kelit viilenevät, ei sen parempaa fiilistä ole kuin avata trooppista lämpöä, valoa ja iloa hohkavan uimahallin ovi”, kuvailee Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä.

 

Rajamäen uimahalli iltavalaistuksessa

”Uimahalli tarjoaa meille nurmijärveläisille ja myös kauempaa saapuville monipuolisesti palveluita. Tämä tunnustus vahvistaa tuntemuksen siitä, että täällä tehdään asioita oikein. Olen äärimmäisen ylpeä uimahallin idearikkaasta ja osaavasta henkilökunnasta, joka on nostanut uimahallin käyttäjäkokemuksen omaan luokkaansa”, Mäkelä iloitsee. 

”Tämä on hieno tunnustus siitä työstä, jota huikea henkilöstömme ja yhteistyökumppanimme ovat innostuneesti ja innovatiivisesti tehneet jo pitkään. Tästä myös osoituksena Mimmi Korvenaholle myönnettävä Pisara-tunnustus. Rajamäen Uimahallin visio on olla Edelläkävijä vuonna 2020, tämä tunnustus kertoo myös, että olemme matkalla oikeaan suuntaan. Visio on mahdollista saavuttaa, kun säilytämme samanlaisen asenteen ja ilon tuottaa asiakkaillemme päivästä toiseen positiivisia asiakaskokemuksia. Kokemuksia, joista syntyy tarinoita ja lisäarvoa asiakkaalle”, Rajamäen uimahallin toimitusjohtaja Juha Ahonen kertoo.

”Haluan myös kiittää Nurmijärven kunnan virka- ja luottamushenkilöitä, sekä yhtiön hallitusta 2015 valmistuneen peruskorjaus- ja laajennushankkeen mahdollistamisesta”, Ahonen lisää.

Pisara-palkinnolla kiitosta elämäntyöstä                                      

SUH:n Pisara myönnettiin Rajamäen uimahallissa työskentelevälle uimaopettaja Mimmi Korvenaholle. Hän on pitkän ohjaajauransa aikana ehtinyt opettaa uimataidon jo useammalle nurmijärveläissukupolvelle. Suurella sydämellä työtään tekevä ja uimakoulujen rehtoriksi nimetty Korvenaho kehittää jatkuvasti osaamistaan ja on erittäin pidetty sekä lasten että omien työtovereidensa parissa.

SUH on valinnut Vuoden vesiliikuntapaikan ja jakanut lisäksi SUH:n Pisara-palkintoja henkilöille, ryhmille tai teoille jo vuodesta 1994. Palkintojen myöntämisessä painotetaan ammatillista kehittämistä, aktiivisuutta, positiivisuutta ja toiminnan monipuolisuutta.

Rajamäen uimahalli ohjausta altaalla

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Rajamäen uimahallin toimitusjohtaja Juha Ahonen, 0400 303 503, juha.ahonen(at)rajamaen-uh.fi
SUH:n toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen, 040 521 3282, kristiina.heinonen(at)suh.fi
SUH:n tekninen asiantuntija Ilpo Johansson, 040 820 6809, ilpo.johansson(at)suh.fi

Kuvia Rajamäen uimahallista median käyttöön löytyy oheisesta linkistä: www.suh.fi/rajamaki

 


Palaa otsikoihin