Hyppää sisältöön

Hukkumiset juhannuksena

Juhannusten hukkumisiin lasketaan kaikki torstain ja sunnuntain välillä hukkuneet.

Viimeiset kymmenen vuotta (2013-2022)

SUH:n median välityksellä keräämien ennakkotilastojen mukaan Suomessa on viimeisen kymmenen vuoden aikana (2013–2022) hukkunut juhannuksena (to-su) keskimäärin kuusi ihmistä. 80 % hukkuneista on ollut miehiä. Suurin osa hukkumisista on tapahtunut Itä-Suomen alueella.

SUH:n median välityksellä keräämien ennakkotilastojen mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana eniten juhannushukkumisia on tilastoitu Itä-Suomen alueella, jossa tapauksia on ollut 18. Muilla alueilla hukkumiset jakaantuvat seuraavasti: Etelä-Suomen alueella 15, Länsi- ja Sisä-Suomen alueella 12, Lounais-Suomen alueella 10 ja Pohjois-Suomen alueella 7 hukkumistapausta.

Viimeisen kymmenen vuoden aikaiset hukkumiset jakautuvat hukkumisten luonteen perusteella seuraavasti: 23 hukkumista on tapahtunut uidessa, 17 vesiliikenteen yhteydessä, 2 tahattoman veteen putoamisen seurauksena ja 20 tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.

Juhannuksena hukkuneet 1973-2022

Juhannuksena hukkuneet (to-su) 19973-2022, perustuu SUH:n ennakkotilastoihin.
VUOSIMIEHETNAISETEI TIEDOSSAYHTEENSÄ
202311
2022325
202113114
2020628
2019426
2018213
2017516
2016729
201544
201411
2013516
20127310
201122
20107310
200944
2008213
2007415
2006516
200599
2004336
2003224
200266
2001426
200013316
199916420
199810111
1997729
1996325
199516319
1994415
199399
19929312
1991628
19906511
198917219
198815520
1987516
198613316
19851111
1984Ei tiedossaEi tiedossa12
1983Ei tiedossaEi tiedossa17
1982Ei tiedossaEi tiedossa6
1981Ei tiedossaEi tiedossa8
1980Ei tiedossaEi tiedossa16
1979Ei tiedossaEi tiedossa20
1978Ei tiedossaEi tiedossa24
1977Ei tiedossaEi tiedossa6
1976Ei tiedossaEi tiedossa13
1975Ei tiedossaEi tiedossa19
1974Ei tiedossaEi tiedossa20
1973Ei tiedossaEi tiedossa22
Ennakkotilastot juhannuksena hukkuneista vuodesta 1973 eteenpäin

Tunnista ja pelasta hukkuva

Hukkuva ihminen ei välttämättä näytä siltä, mitä useimmat ihmiset odottavat. Hukkuva ei välttämättä tee roiskeita tai huido käsillään apua, eikä aina pysty huutamaan apua. Puhutaankin ns. hiljaisesta hukkumisesta.

Lue lisää

SUH <3 SOME

Tarjoamme monipuolisia sisältöjä eri alustoilla, kuten Facebookissa, Instagramissa, TikTokissa, YouTubessa ja Twitterissä. Valitse itsellesi mieluisin tapa seurata meitä. Tervetuloa yhteisöömme!

Sosiaalinen media