Pelasta ja pelastu

Tumpelo marko pelastusliivit

SUH:n yksi tärkeimmistä tavoitteista on hukkumiskuolemien vähentäminen ennaltaehkäisyn ja koulutuksen keinoin.

Arviolta kahdeksan kymmenestä suomalaisesta olisi pelastunut, jos pulaan joutunut olisi käyttänyt pelastusliiviä ja/tai tapauksen nähneet olisivat osanneet auttaa!

Lasten kanssa:
- Lapsille voi pukea pelastusliivit päälle jo rannalle tultaessa.
- Valvo lapsia, älä päästä lasta yksin uimaan tai leikkimään rannalle.
- Valvo lasta käden mitan päässä ja niin, että lapsi jää aikuisen ja rannan väliin.

Uidessa:
- Älä ui yksin.
- Ui aina rannan suuntaisesti ja niin, että jalat ylettyvät pohjaan.
- Varmista ennen hyppäämistä, että pinnan alla ei piile vaaraa.
- Arvioi oma uimataitosi rehellisesti ja ui sen mukaisesti.

Veneillessä:
- Veneillessä on muistettava pelastusliivien käyttö: liivien on oltava päällä ja kiinnitettyinä, jotta niistä on hyötyä.
- Tee tilannearviointi ennen kuin lähdet vesille - älä anna sään yllättää.
- Varusta vene oikein: airot, ankkuri, äyskäri ja tulppa, moottoroidussa veneissä täytyy olla myös hyväksytty käsisammutin.
- Huomioi muut vesilläliikkujat.