Hyppää sisältöön

Junior Lifesaver -toiminta

Haluatko oppia pelastamaan itsesi ja kaverisi?

Junior Lifesaver –toiminta on tarkoitettu 8-15-vuotiaille uimataitoisille tytöille ja pojille. Siellä harjoitellaan pelastautumista ja toisen pelastamista ihan oikeasti, oikeilla välineillä ja oikeilla tekniikoilla. Tavoitteena on oppia turvallista vesillä liikkumista ja tilanteiden ennakointia sekä kunnioittamaan vesielementtiä. 

Pelastusharjoitusten ohella tähdätään myös hyvään uimataitoon ja kestävyyteen. Uintitekniikoista harjoitellaan mm. rintauintia, kroolia ja selkäkroolia sekä pelastusuintitekniikoita, kuten kylkiuintia ja pelastusselkäuintia, pelastuskroolia ja vedenpoljentaa. 

Ei kuitenkaan tarvitse olla huippu-uimari, vaan tavallinen uimataito riittää. Sukeltaminen perusvälineillä ja ilman ovat myös osa toimintaa. Elvytys ja ensiapu ovat mukana niin vesillä kuin maalla tehtävissä harjoituksissa. Halukkaiden on myös mahdollista kokeilla taitojaan kilpakentillä.

Miten mukaan Junior Lifesaver -toimintaan?

Toimintaa järjestetään vaihtelevasti eri puolilla Suomea erityisissä Junior Lifesaver –kerhoissa tai osana muuta uimakoulu- ja uintitoimintaa. Näiden lisäksi monilla paikkakunnilla järjestetään kurssimuotoista toimintaa. Ohessa tiedossamme olevia kerhoja.

Junior Lifesaver -kerhot

Rovaniemen uimaseura (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Junior Lifesaver Hyvinkää (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Nastolan nasuksu ( Nastolan Sukellussuunnistajat ry) (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Caribian Lifesaver Turku (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) ja FB-sivut (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Rajamäen Junior Lifesaver (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Urheiluhallin Junior Lifesaver (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Nivalan Junior Lifesaver (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Vaasan uimarit -96 – Junior Lifesaver (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Tampereen Junior Lifesaver (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Raaseporin junior Lifesaver (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Someron Esa (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Uintikerhot Orimattilan uimahallilla – Pärsky tmi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Lisätietoja

Aleksandr Efimov

Koulutussuunnittelija
010 3407 340
aleksandr.efimov@suh.fi